Maahanmuuttajajärjestöjen merkitys yksilölle sekä yhteiskunnalle

Jotta ihminen pystyy kokemaan elämänsä mielekkääksi, tarvitsee hän usein merkityksellistä toimintaa, joka edesauttaa oman elämän jäsentelyä. Kun ihmisellä on kokemus siitä, että hän pystyy vaikuttamaan omaan elämäänsä sekä sen mahdollisuuksiin ja toimintoihin, puhutaan silloin osallisuudesta. Osallisuuden voi myös laskea osaksi toimijuutta. Toimijuuteen päästään kun henkilöllä on vaikutus- ja valinnanvapautta sekä mahdollisuus aktiivisuuteen ja vapaaehtoisuuteen. Aivan niin kuin kantaväestönkin, niin myös maahanmuuttajien osallisuus ja toimijuus ovat tärkeitä tekijöitä yksilön psyykkisen hyvinvoinnin ja onnellisuuden turvaamisessa. Osallisuuteen liitettään myös aktiivisen kansalaisuuden käsite ja osana sitä tulee myös eri mahdollisuudet ja tunne vaikuttamisesta.  (Castaneda A. E, Mäki-Opas J., Jokela S., Kivi N., Lähteenmäki M., Miettinen T., Nieminen S., Santalahti P. 78- 79, 2018.) Yksi aktiivisen kansalaisuuden muoto on yhdistystoiminta. Tässä blogitekstissä tulen käsittelemään maahanmuuttajien itsensä ylläpitämien järjestöjen merkitystä jäsentensä osallisuuden ja toimijuuden kokemuksissa ja kotouttamisprosessissa sekä yleisesti yhdistystoiminnan merkityksestä yhteiskunnalle.

Mika Pyykkönen määrittelee artikkelissaan Naiset maahanmuuttajien yhdistyksissä (2007) maahanmuuttajayhdistykseksi niin rekisteröidyt kuin myös rekisteröimättömät yhdistykset, jotka ovat joko maahanmuuttajien itsenä perustamia tai joissa he muodostavat aktiivijäseninä enemmistön. Suomessa on perustettu ulkomaalaissyntyisten henkilöiden toimesta yli 700 yhdistystä 1980-luvun ja 2000-luvun alun aikana. Ulkomaalaistaustaisten perustamat yhdistykset eivät kuitenkaan ole uusi ilmiö, sillä ensimmäiset yhdistykset perustettiin venäläisten toimesta pian Suomen itsenäistymisen jälkeen. Nykyään aktiivisimmat maahanmuuttajaryhmät yhdistysten pystyttämisessä ovat somalit, kurdit sekä iranilaiset. Toisin sanoen pakolaisina maahan tulevien osuus yhdistysten perustajina on suuri, vaikka heitä on Suomessa asuvista ulkomaalaissyntyisistä vain 20%. Pakolaisten suuri osuus yhdistysten perustajina juontuu muun muassa siihen, että monet ovat olleet jo kotimaassaan aktiivisia niin poliittisesti kuin sosiaalisesti. Suomessa heillä saattaa olla vaikeaa luoda uusia sosiaalisia verkostoja, jolloin yhdistykset auttavat kotiutumisessa.  (Pyykkönen M. 105-107, 2007.)

Maahanmuuttajien yhdistystoiminnalle on löydetty tutkimuksissa kaksi toisiaan tukevaa näkökantaa. Kiinnittyminen lähtömaasta tuttuihin etnisiin tai uskonnollisiin yhteisöihin tuo yhdistysten jäsenille mahdollisuuden saada turvaa kielellisesti sekä kulttuurillisesti tutuista sosiaalisista kontakteista. Yhteisöön kuuluminen auttaa myös suhtautumaan pehmeämmin uuden kulttuurin ja vastaanottajamaan ajoittain kovaltakin tuntuvaan assimiloivaan vaikutukseen. Toisen näkökannan mukaan yhdistykset antavat hyvää tukea kotoutumisen polulla. Yhdistykset auttavat maahanmuuttajia navigoimaan outojen suomalaisten toimintatapojen viidakossa sekä saavat jäsenensä kiinnostumaan vaikuttamismahdollisuuksista heitä koskevissa asioissa. Toisin sanoen yhdistykset valtaistavat jäseniään. (Pyykkönen M. 107, 2007.) Parhaimmillaan tuloksena on yhteiskunnallisesti aktiivisten jäsenten siirtyminen paikalliseen tai jopa valtakunnan politiikkaan. Kun päättäviin elimiin saadaan maahanmuuttajataustaisia henkilöitä, edesauttaa tämä yhteiskunnan tasapainoista kehittymistä. Päättäjien monimuotoisuus ehkäisee yhteiskunnan eriarvoistumista sekä polarisaation kehitystä. (Rage A. A., Nguyen T. P. ja Puukari S., 326-327, 2013.)

Maahanmuuttajien järjestöt ovat erittäin tärkeitä tekijöitä maahanmuuttajien integroitumisen sekä kotoutumisen kannalta. Monet järjestöt tarjoavat jäsenilleen maahanmuuton ensimmäisen vaiheen kannalta tärkeitä palveluita kuten neuvontaa ja ohjausta. Järjestöt saattavat itse järjestää erilaisia kursseja sekä neuvoa erilaisissa hakutilanteissa kuten koulutukseen ja työhön pyrkimisessä. Jäsenten integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan pystytään edesauttamaan myös yhteistyöllä suomalaisten sosiaali-ja terveystoimen, oppilaitosten sekä erilaisten organisaatioiden kanssa. (Rage A. A ym. 319, 2013.)

Maahanmuuttajajärjestöt ovat merkittäviä dialogin lisääjiä kantaväestön ja maahanmuuttajien välillä. Järjestöissä tunnetaan niin suomalainen kulttuuri kuin myös järjestön edustaman etnisen tai uskonnollisen yhteisön kulttuuri. Näin ollen järjestöt pystyvät auttamaan omaan viiteryhmään kuuluvaa, juuri maahan muuttanutta kotoutumaan Suomeen, mutta myös edustamaan ja kertomaan omasta kulttuuristaan suomalaisille. Kun kantaväestö saa mahdollisuuden henkilökohtaisesti tutustua muihin kulttuureihin pystytään tällöin parhaimmillaan vähentämään niin ennakkoluuloja kuin myös rasismia, mikä usein kumpuaa tietämättömyydestä. Samalla rakennetaan tilaa vuorovaikutukselle sekä osallisuudelle puolin ja toisin. Yksilöiden kulttuurin tietämyksen lisäksi ovat monet järjestöt ovat rakentaneet vuosien varrella erilaisia yhteistyömuotoja suomalaisten järjestöjen sekä viranomaisten kanssa. Näillä yhteistöillä on pystytty vahvistamaan virallista kotoutumisjärjestelmää tarjoamalla sen ulkopuolelta maahanmuuttajille muita tapoja integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan. (Rage A. A ym., 319-320, 2013.)

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että maahanmuuttajajärjestöillä on erittäin tärkeä ja monipuolinen rooli niin jäsenillensä yksilötasolla, mutta myös koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Yksilötasolla järjestöt edesauttavat jäsentensä integroitumista ja kotoutumisprosessia sekä lisäävät osallisuutta, toimijuutta ja valtaistumista. Yhteiskunnallisella tasolla maahanmuuttajayhdistykset  pitävät yllä eri yhteisöjen dialogia ja näin ollen edesauttavat parempia etnisiä suhteita. Parhaimmillaan tämä kaikki lisää ihmisryhmien keskinäistä ymmärrystä, estää rasismin ja eriarvoisuuden lisääntymisen ja ylläpitää yhteiskuntarauhaa.

Kirjoittaja: Saija

 

Lähteet:

Castaneda A. E, Mäki-Opas J., Jokela S., Kivi N., Lähteenmäki M., Miettinen T., Nieminen S., Santalahti P. 2018. Pakolaisten mielenterveyden tukeminen Suomessa – PALOMA-käsikirja. Helsinki: THL. Viitattu 23.5.2022
https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/136193/7.8.PALOMA_KA%cc%88SIKIRJA_WEB.pdf?sequence=4&isAllowed=y

Pyykkönen M. 2007. Naiset maahanmuuttajien yhdistyksissä. Julkaisussa Maahanmuuttajanaiset: Kotoutuminen, perhe ja työ. Toim. Martikainen M. ja Tiilikainen M. Helsinki: Väestöliitto, 105-124. Viitattu 23.5.2022
https://www.vaestoliitto.fi/uploads/2020/12/29f2b95e-maahanmuuttajanaiset.pdf

Rage A. A., Nguyen T. P. ja Puukari S. 2013. Monikulttuurinen ohjaus- ja neuvontatyö maahanmuuttajajärjestöissä. Julkaisussa Monikulttuurinen ohjaus- ja neuvontatyö. Toim. Korhonen V. ja Puukari S. Jyväskylä: PS-kustannus, 319-328

Maahanmuuttaneiden työllistymisen haasteet

Kuten aiemmissa blogipostauksissa on jo mainittu, maahanmuuttaneiden kotoutumisen yksi isoimmista kulmakivistä on suomen kielen oppiminen. Kielitaidon kerryttämisen jälkeen monelle seuraava suuri harppaus kotoutumisen polulla on työllistyminen. Itse en ajattele asiaa siitä näkökulmasta, että työllistymisen myötä maahanmuuttaneesta ”tulee vihdoin hyödyllinen yhteiskunnallemme”, vaikka sekin on toki osaltaan kiistämätön fakta, jota usein korostetaan tässä keskustelussa jopa liikaakin. Tärkeämpää mielestäni on kuitenkin työllistymisen merkitys yksilölle itselleen. Työllistyminen lisää osallisuutta ja yhteisöllisyyttä, vauhdittaa ja tukee kielen oppimisprosessia ja tuo merkityksellisyyttä ihmisen elämään. Ollessani harjoittelussa Jyväskylän kotoutumispalveluissa alkuvuodesta 2022, huomasin samojen asioiden toistuvan eri asiakkaiden omissa tavoitteissa. Vastikään maahan tulleet halusivat palavasti oppia suomea ja jo pidempään maassa olleet halusivat saada töitä. Toki myös poikkeuksia oli, mutta pääasiallisesti maahanmuuttaneilta tuntui löytyvän paljon motivaatiota työnhakuun.

Maahanmuuttaneiden työllistymisen vaikeuksista Suomessa on puhuttu jo pitkään. Tänä päivänä on kai jo yleisesti tunnettu fakta, että työnhakua vaikeuttaa usein työnantajien ennakkoluulot ja maahanmuuttaneiden kokemasta syrjinnästä työmarkkinoilla onkin tehty jo useita tutkimuksia (esimerkiksi Ahmad, Alho, Larja ym., Ollus). Ratkaisuja maahanmuuttaneiden paremman työllistymisen eteen on myös ehdotettu laidasta laitaan. Luin Alhon & Varjosen (2018) kirjoittaman artikkelin, joka käsitteli Bengt Holmströmin kontroversiaalia esitystä maahanmuuttajille asetettavasta alemmasta palkkatasosta. Holmströmin mukaan maahanmuuttaneilla tulisi olla mahdollisuus tehdä töitä työehtosopimuksia huonommilla ehdoilla, eli suomalaisia matalammalla palkalla ja huonommalla sosiaaliturvalla. Holmström toteaa Ylen haastattelussa (Karismo, A. 2018) että ”Se diili kelpaa heille. Sillä lailla he pääsisivät etenemään tikkaita pitkin, eikä se ärsyttäisi suomalaisia niin paljon.” Mielestäni ehdotus on pöyristyttävä ja sen vaikutus maahanmuuttaneiden kotoutumisen kannalta olisi erittäin negatiivinen. Kuten Alho & Varjonen (2018) artikkelissaan ilmaisevat, ehdotus on myös räikeässä ristiriidassa kotoutumislain kanssa, jonka päämääriksi mainitaan muun muassa tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen. Yhdenvertaisuuden toteutumisesta työmarkkinoilla maahanmuuttaneiden osalta kamppaillaan jo nyt, tällainen lakiuudistus vesittäisi saman tien kaiken sen eteen tehdyn työn. Tällaisen kantasuomalaisten ja maahanmuuttaneiden vastakkainasettelun sijaan meidän tulisi miettiä lisää keinoja asettaa heidät samalle viivalle työnhakutilanteissa.

Monikulttuurikeskus Glorian ja Jyväskylän Ammattikorkeakoulun yhteishanke SaSU – Sairaanhoitajan integroiminen suomalaiselle urapolulle, on mielestäni oiva esimerkki siitä, kuinka tässä tavoitteessa voidaan onnistua. Gloria on 2016 vuonna Jyväskylään perustettu yhdistys, joka järjestää toimintaa ja koulutusta maahanmuuttaneille vapaaehtoisten avulla. SaSu-hankkeen kohderyhmää ovat Jamkin englanninkielisessä sairaanhoitajan tutkointo-ohjelmassa opiskelevat ulkomaalaistaustaiset opiskelijat ja Jyväskylän ikääntyvien palvelun työyksiköt sekä Viitasaaren sairaala. Hankkeen päätavoite on edistää ulkomaalaistaustaisten sairaanhoitajaopiskelijoiden työllistymistä Keski-Suomen alueelle jo opintojen loppuvaiheessa. Hankkeella tähdätään tietysti ulkomaalaistaustaisten opiskelijoiden kielen ja erityisesti ammattikielen kehittymiseen. Lisäksi hankkeen tarkoituksena on vahvistaa työyhteisöjen käsitystä kielitietoisuudesta ja kielenoppimisprosessista, jotta työyhteisöllä on paremmat valmiudet tukea valmistuvia ulkomaalaistaustaisia opiskelijoita erityisesti heidän uransa alkuvaiheessa. Hanke vahvistaa kulttuurisensitiivisyyttä ja monikulttuuriosaamista työyhteisöissä, sekä madaltaa työnantajan kynnystä palkata ulkomaalaistaustaisia työntekijöitä myös jatkossa, sillä heidän perehdyttämisestään ja integroitumisesta osaksi työyhteisöä on jo kokemusta. Mielestäni tämä on täydellinen esimerkki siitä, millaisia ratkaisuja tarvitsemme maahanmuuttaneiden työllistämisen lisäämiseksi. Ei keskitytä ainoastaan valmentamaan maahanmuuttaneita työnhakuun, vaan koulutetaan myös työyhteisöjä ja työnantajia ottamaan vastaan maahanmuuttaneet osaksi työyhteisöä. Itse en usko maahanmuuttaneiden syrjinnän työmarkkinoilla johtuvan ainoastaan työnantajien rasistisuudesta tai ennakkoluuloista ja epäilyistä maahaanmuuttaneiden ammattitaitoa tai kyvykkyyttä kohtaan, vaan myös pelosta ja epäilystä omaan kyvykkyyteen ottaa heidät vastaan. On mielestäni siis vain reilua, että myös työyhteisö ja johtoporras ”koulutetaan” toimimaan monikulttuurisessa työyhteisössä, sillä monikulttuurisuus tuo ymmärrettävästi myös omat haasteensa hyötyjen rinnalla. (Germaine, F. & Sinivuo, R. N.d.)

SaSU-hankkeessa hyödynnetään vertaistuellisia keskusteluryhmiä, työpajoja ja mentoripareja. Hanke on aloitettu syyskuussa 2021 ja kestää kaksi vuotta, eli tuloksia siitä ei vielä ole saatavilla. Mielestäni ajatus ja suunta on kuitenkin oikea ja toivon mukaan tästä saadaan toimiva  menettelytapa, joka yleistyy tulevaisuudessa. Voitaisiinko tästä pelkän hankkeen sijaan tehdä jopa jollain tapaa käytäntö kaikkien korkeakouluissa opiskelevien ulkomaalaistaustaisten opiskelijoiden kohdalle? Kuten jo mainitsin, tein harjoittelun Kotoutumispalveluissa, mikä on Jyväskylän kaupungin tuottamaa sosiaalityötä ja -ohjausta maahanmuuttaneille. Vaikka kotoutumispalveluiden asiakkaista moni kaipasi tukea työnhakuun, ei sellaiselle ohjaukselle oltu oman kokemukseni mukaan resursoitu lähes lainkaan aikaa, vaan asiakkaat ohjattiin herkästi kolmannen sektorin palveluiden pariin, esimerkiksi juuri Monikulttuurikeskus Glorian järjestämiin työhakemus ja CV-työpajoihin. SaSU-hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto ESR ja vaikka hankkeen vetovastuu tuntuisi olevan JAMK:illa, ovat Glorian vapaaehtoistyöntekijät myös erittäin tärkeässä roolissa mukana toiminnassa muun muassa työpajojen muodossa. Tähän loppuun toistankin siis kysymyksen, jonka Jalkanen, S. esitti jo aiemmassa postauksessa: kuinka pitkälle yhteiskunnan rakenteisiin vaikuttavaa sosiaalityötä voidaan teetättää vapaaehtoistoimin, ja missä vaiheessa julkisen sektorin tulisi ottaa suurempaa roolia kotouttamispalveluissa?

Kirjoittaja: L. Vuorimaa

Lähteet:

Alho, R. & Varjonen, S. 2018. Maahanmuuttajat palkkakuoppaan kotoutumaan? Politiikasta.fi lehden nettijulkaisu. Viitattu 17.3.2022. https://politiikasta.fi/maahanmuuttajat-palkkakuoppaan-kotoutumaan/.

Germaine, F. & Sinivuo, R. N.d. SaSU – Sairaanhoitajan integroituminen suomalaiselle urapolulle. Monikulttuurikeskus Glorian ja JAMKin yhteishankkeen diaesitys. Viitattu 16.5.2022. https://www.gloriajkl.fi/wp-content/uploads/2022/03/SaSU-esittely.pdf.

Karismo, A. 2018. Lakkoilu kertoo siitä, että Suomessa ei ymmärretä työn muutosta – talousnobelisti Bengt Holmström kehottaa ay-liikettä heräämään uuteen maailmaan. Ylen uutinen. Viitattu 16.5.2022. https://yle.fi/uutiset/3-10470537.

 

Lisätietoa:

SaSU-hanke: https://www.eura2014.fi/rrtiepa/projekti.php?projektikoodi=S22531

Havaintoja koulutuksista - kuinka pystymme edistämään ja tukemaan hyvinvointia ja kotoutumista?

Sotkasiiran (2018, 30) mukaan somalialaisilla, jotka ovat Suomen yksi heikoimmin integroituneista maahanmuuttajaryhmistä, on paljon osaamista ja tietotaitoa joka ei tule nähdyksi tai saa tukea suomalaisessa yhteiskunnassa. Tämä herättää kysymyksen; tunnistavatko ja tukevatko järjestöjen ammattilaiset ja muut palveluverkoston toimijat maahanmuuttaneiden aloitteita ja kyvykkyyttä toimia? Minkä pitäisi muuttua, jotta tähän voitaisiin puuttua tehokkaammin? 

Mielestäni tärkeimpiä havaitsemiani kotoutumista edistäviä tekijöitä ovat monitoimijainen yhteistyö eri maahanmuuttaneiden parissa toimivien verkostojen kanssa, kulttuurisensitiivinen ja ymmärtäväinen kohtaaminen, asiakkaan realististen tavoitteiden löytäminen ja niitä kohti työstäminen sekä oppimis- ja elämäntaitojen kartoitus ja niiden vahvistaminen. Kaikissa kouluissa ja koulutuksissa on mielestäni olennaista pyrkiä jatkopoluttamaan (tai edes selvittämään kuka pystyy jatkopoluttamaan) maahanmuuttanut opiskelija, jotta opiskelijalla on konkreettinen tai motivoivakin tavoite jota kohti pyrkiä. Myös lähiyhteisöihin ja -palveluihin kuten monikulttuurikeskuksiin, kansalaistoimintakeskuksiin tai nuorisotiloihin tutustuminen kotoutumista edistävissä koulutuksissa on hyödyllistä, sillä muutoin tieto näistä toimijoista ei välttämättä saavuta opiskelijoita tai kynnys lähteä tutustumaan vieraaseen paikkaan on liian korkea. Eri yhteisöissä maahanmuuttanut voi verkostoitua ja osallistua yhteisölliseen toimintaan. Yhteisön tuoma tuki ja osallisuuden tunne voi edistää maahanmuuttaneen sosiaalista hyvinvointia.

Toisinaan tarpeiden ja tavoitteiden arvioinnissa tapahtuu virheitä esimerkiksi kielitaitotason kohdalla joka johtaa siihen, että koulutus tuntuu opiskelijasta joko turhan helpolta tai aivan liian vaikeaselkoiselta. Joskus taas jonotusajat palveluihin ovat ruuhkautuneet. Arvioidaan, että muuttaneen, joilla on Suomeen tullessa vahva motivaatio oppia, on päämäärätietoinen sekä luottaa instituutioihin on helpompi päästä uuden yhteiskunnan jäseneksi (Sotkasiira 2018, 33). Mielestäni tämä täytyy ottaa huomioon kotoutusta edistävien koulutusten suunnittelussa, mutta ei suinkaan jättää varjoon heitä, joilta nämä ominaisuudet uupuvat. Maahanmuuttaneen asiakkaan motivoiva ja rohkaiseva kohtaaminen voi olla merkittävä ensiaskel kohti motivoitunutta, päämäärätietoista ja luottavaista ihmistä.

Maahanmuuttaneille järjestetyt kotoutumista ja hyvinvointia tukevat palvelut ovat alkaneet kiinnostamaan entistä enemmän opintojeni edetessä, joten lähdin kokeilemaan työtä käytännössä harjoittelun muodossa Jyvälän Setlementin pyörittämän Avaimet Onnistumiseen –koulutukseen. Kokemus vei mukanaan, sillä harjoittelun päätyttyä olen jatkanut saman paikan Suomiolohuoneen toiminnan vapaaehtoisohjaajana.

Kirjoittaja: M. Hyvönen

Lähteet:

Sotkasiira, T. 2018. Maahanmuutto, palvelut ja hyvinvointi: Kohtaamisissa kehittyviä käytäntöjä. Luku 1.; Kotoutumista vai hyvinvointia? Metafora-analyysi syrjäseutujen kotopalveluista. Tampere: Vastapaino.

Lisätietoa:

Jyvälän Setlementti: https://jyvala.fi/
Avaimet Onnistumiseen: https://jyvala.fi/avaimetonnistumiseen/
Suomiolohuone: https://jyvala.fi/suomiolohuone/

Maahanmuuttajanuoret kielen ja kulttuurin ristiaallokossa

Maahanmuuttajia on Suomessa ollut aina, mutta vasta 1990- ja 2010- lukujen maahanmuuton aallot toivat heidät laajasti osaksi suomalaisia yhteisöjä. Tänä päivänä maahanmuuttajia ei voi enää kohdella omana, erillisenä väestönosanaan: he ovat osa yhteiskuntaamme, ja tämä on huomioitava myös kaikessa sosiaalityössä – ei vain maahanmuuttajiin erikoistuneessa sosiaalityössä.

Aloitin sosionomiopinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulussa syksyllä 2020. Omat taustani ovat aivan muualla: aikuisikäni olen työskennellyt ravintola-alalla, ja sosiaalialaan ensikosketukseni tapahtui vasta opintojen ja ennen kaikkea niihin sisältyvien harjoittelujen myötä. Vieraat kielet ja kulttuurit olivat ennalta tuttuja ystävien, perheen ja luontaisen uteliaisuuden johdosta, mutta mielikuva maahanmuuttajien parissa työskentelystä oli muotoutunut lähinnä median ja kuulopuheiden kautta. Lapset ja nuoret, joita tapasin harjoittelun ja työni parissa olivat suurimmaksi osaksi ensimmäisen polven maahanmuuttajia, jotka olivat tulleet Suomeen vanhempiensa mukana. Otanta oli toki pieni, mutta havainnot heidän kokemuksistaan hätkähdyttävän saman kaltaisia.

Riikka Pohjola on tutkinut pro gradussaan (2016) nuorten maahanmuuttajien kotoutumista ja siihen vaikuttavia tekijöitä kenttätyön ja teemahaastattelujen keinoin. Tutkimuksessa selvisi, että nuoret maahanmuuttajat kokivat haasteita erityisesti oikeiden viranomaiskanavien löytymisessä ja työnhaussa. Suomen kielen taito mainittiin useasti yhtenä tärkeimpänä kotouttamiseen johtavana tekijänä. Myös Petterin aiemmassa blogikirjoituksessa maahanmuuttajia yhdistävinä asioina korostuivat heikko Suomen kielen taito sekä vaikeus edetä opinnoissa ja saada työtä. Omissa havainnoissani nuoret olivat vielä opiskeluikäisiä, mutta kielitaito ja korkea kynnys asioida kaikenlaisten viranomaisten kanssa korostuivat haasteita kartoittaessa.

Maahanmuuttajataustaisten nuorten päätyminen sosiaalihuollon tai lastensuojelun piiriin on yhtä monen tekijän summa kuin suomalaistaustaistenkin. Ongelmat ja haasteet olivat kaiken taustaisilla nuorilla hyvin samankaltaisia. Nuorison kipuilu ja oireilu nyky-yhteiskunnan kuohuissa ja paineissa ilmeni tyypillisesti lintsaamisena, itsensä vahingoittamisena, karkailuna ja säännöistä piittaamattomuutena riippumatta siitä, minkälaisesta perheestä lapsi tai nuori saapui asiakkuuden piiriin. Se, missä itse havaitsin eniten eroja maahanmuuttajanuorten ja suomalaistaustaisten lasten välillä, oli koulumenestys. Siinä missä suomalaistaustaisten lasten heikko koulumenestys johtui lähes poikkeuksetta jostain diagnoosista, oli maahanmuuttajataustaisten nuorten kompastuskivi lähes yksinomaan kielitaidon vajavuus. Ohjasin ja avustin useita nuoria koulutehtävien teossa, ja jopa pienellä otannalla kävi tuskallisen selväksi, ettei näillä nuorilla ollut tarvittavaa vastaavaa kielitaitoa kuin oman ikätason suomalaisilla nuorilla. Tästä huolimatta maahanmuuttajanuoret opiskelivat samassa tahdissa ja samoja aineita kantaväestön lasten kanssa, vaikka moni hallitsi kunnolla vain perussanaston. Esimerkiksi perinteinen kokeisiin kirjasta pänttääminen saattoi olla aivan ylivoimaista, kun nuori sisäisti tekstistä pahimmillaan vain joka kolmannen sanan. Yhteyden saaminen opettajiin oli hankalaa, ja vaikutti siltä, että kielitaidon tasoon ei joko kiinnitetty tarpeeksi huomiota, tai sen parantamiseen ei ollut resursseja. Monet nuoret olivat kuitenkin käyneet suomalaista peruskoulua jo vuosia, ja oli selkeästi nähtävissä, että muiden tahdista tippuminen oli tapahtunut jo kauan sitten. Sosiaalityön näkökulmasta tämä on valtava syrjäytymisriski: opinnot laahaavat, nuori turhautuu ja etsii elämäänsä muuta sisältöä, jatko-opintoihin pääsy vaikeutuu ja sosiaaliset piirit kaventuvat. 

Syrjäytymisen ehkäisy vaikuttaisikin jääneen jo pidempään maassa olleilla ja asuneilla toissijaiseksi. Nuoria patistetaan opiskelemaan, mutta verraten korkeatasoisessa opiskeluympäristössä voi olla haastavaa esimerkiksi lukea pääsykokeisiin maahanmuuttajana. Opiskelupaikan saamisen ollessa hankalaa, nähdään nuoren ohjaaminen töihin herkästi paremmin yhteiskuntaan osallistavana toimena. Maahanmuuttajilla tulisi kuitenkin olla yhtäläiset mahdollisuudet opiskella kuin kenellä tahansa koulutusjärjestelmässä lapsesta asti mukana olleella. Pelkkä kasvava työvoiman tarve ei saisi ohjata maahanmuuttajien lapsia ja nuoria nopeaan työllistymiseen. Unelmat, motivaattorit, henkilökohtaiset kiinnostuksen kohteet – näiden pitäisi olla jokaisen lapsen ja nuoren ensisijainen lähtökohta tulevaisuuden suunnittelussa. Tulisi kysyä, mitä nuori haluaa, ja sen jälkeen miksi – usein syynä haluta nopeasti töihin voi olla vaikkapa halu ansaita nopeasti rahaa perheelle, sen sijaan että mietittäisiin mitä oikeasti itse halutaan elämältä. Nuorilla on myös taipumusta vähätellä omia lahjojaan ja voimavarojaan. Varsinkin juuri siinä iässä, kun ammatinvalinta tai opintojen valinta olisi edessä, moni taipuu helpommin turvalliseen ja riskittömältä tuntuvaan vaihtoehtoon. Painostus ei missään nimessä ole suotavaa, mutta rohkaisu ja eri vaihtoehtojen esille tuominen on sosiaalialan ammattilaiselle suorastaan velvollisuus. On myös tärkeää painottaa nuorelle, että valinnat eivät ole lopullisia, ja uuden polun voi aina valita myöhemminkin.

Yhteiskunnan monimuotoistumisen myötä myös kolmannen sektorin rooli kotouttamisen edistäjänä on kasvanut. Painopisteenä on ollut nimenomaan julkisen sektorin palvelujen täydentäminen ja yhteistyössä toimiminen, esimerkiksi vastaanottokeskukset ovat olleet järjestövetoisia. Myös kielikurssit ja erilainen yhdistystoiminta lepää yhä vahvemmin kolmannen sektorin harteilla. Tämä luo kuitenkin painetta lähinnä vapaaehtoisvetoiselle toiminnalle: toiminta ei voi olla voittoa tuottavaa, ja rahoitus on usein hankevetoista ja projekteihin sidottua, eikä varmuutta rahoituksen jatkumisesta ole. Tämä hankaloittaa pitkäjänteisen kotouttamistoiminnan suunnittelua. (Pohjola 2016, 24-26.) Vaikka vapaaehtoistoiminta Suomessa onkin arvostettua ja voimissaan, herää väkisinkin kysymys siitä, kuinka pitkälle yhteiskunnan rakenteisiin vaikuttavaa sosiaalityötä voidaan teetättää vapaaehtoistoimin, ja missä vaiheessa julkisen sektorin tulisi ottaa suurempaa roolia kotouttamispalveluissa. Kotouttaminen on pitkä prosessi, jonka hoitaminen pelkästään epävarmojen hankkeiden avulla on riskipeliä. Tähän tulisi viimeistään nyt kiinnittää enemmän huomiota. 

Kuinka yhteisötyön avulla sitten voisi tehokkaammin - tai joustavammin - edistää syrjäytymisvaarassa olevien maahanmuuttajanuorien koulutusta ja opiskelua? Yhteisötyö ja maahanmuuttajien parissa usein esiintyvä vahva yhteisöllisyys voisivat tarjota tähän avaimia, joihin tulen paneutumaan syvemmin seuraavassa blogitekstissäni.

Kirjoittaja: S. Jalkanen

Lähde: Pohjola, R. 2016. Nuorten maahanmuuttajien kotoutuminen. Etnografinen tutkimus kotoutumisen haasteista, mahdollisuuksista ja toiveista. Pro Gradu -tutkielma, Jyväskylän yliopisto.